Kasinohotellit tarjoavat täyden palvelun peliloman

Kasinohotelli on nimensä mukaisesti hotelli, jonka yhteydessä toimii kasino, tai päinvastoin. Yhdistelmä on kasinovieraiden kannalta kätevä, sillä siirtymisiin ei kulu turhaa aikaa ja vaivaa, ja kasinopelien pyörteissä vietetyn jännittävän illan ehkä jo ehdittyä pikkutunneille asti on toki mukavaa, kun voi vain ajaa kasinolta hissillä ylös hotellihuoneeseen. Tai vaihtoehtoisesti kasinon yhteydessä olevassa hotellihuoneessa voi käydä viettämässä pienen lepohetken pelien välissä jo aiemmin illan aikana. Kasinohotelleilla on usein tarjota vierailleen erilaisia etuja ja bonuksia, esimerkkinä pieni alennus huonehinnasta, mikäli pelipöytien äärellä on kertynyt runsaasti tappioita.

Suomesta puuttuu virallinen kasinohotelli

Suomessa ei tällä hetkellä ole yhtään kasinohotellia. Helsingissä toimii yksi kansainvälisen tason kasino, eli peliyhtiö Veikkauksen omistama Casino Helsinki. Kasino tarjoaa monipuolisen kattauksen erilaisia pöytäpelejä, sekä tietysti myös kolikkoautomaatteja. Tilat ovat väljät ja tyylikkäät, ja kasinovieraiden viihtyvyydestä ja hyvinvoinnista huolehtii noin parisataa työntekijää. Aivan kasinon lähellä Helsingin keskustan kortteleissa sijaitsee useampiakin hotelleja aivan lyhyen kävelymatkan päässä, joten vaikka varsinaisista kasinohotelleista ei olekaan kysymys, niin lähes yhtä helposti pääsevät helsinkiläiskasinonkin vieraat peli-illan päätteeksi lepäämään. Yksi aivan lähellä sijaitsevista hotelleista on Radisson Blue, jonka kanssa Casino Helsinki tekee yhteistyötä. Casino Helsinki on myös maailman ainoa kasino, joka upeasti luovuttaa kaikki pelaamisesta kertyneet tuotot hyväntekeväisyyteen.

Humoristisesti ajateltuna jokainen voi tietysti kuvitella itsensä kasinohotelliin pelaamalla illan nettikasinolla kotisohvalta käsin, ja kömpimällä sitten tyytyväisenä illan päätteeksi omaan sänkyynsä. Tarjolla olevia pelipaikkoja voi tutkia vaikkapa onlinecasinoadvice.fi, ja varmasti tälläkin tavalla ”huijaamalla” voi viettää todella mukavan, antoisan ja autenttisenkin illan esimerkiksi nettikasinon livepuolta hyödyntämällä.

Maailmalla valinnanvaraa on runsaasti

Maailmalla toimii kymmeniä kasinohotelleja, joista kuuluisimmat sijaitsevat varmastikin kasinomaailman sydämessä Las Vegasissa. Esimerkiksi The Flamingo on Las Vegasin vanhin, yhä toiminnassa oleva kasinohotelli. Hotellissa on huimat 3600 huonetta, ja se avattiin käyttöön joulukuussa vuonna 1946. Lähes yhtä vanha on The Sahara, joka on ollut toiminnassa vuodesta 1952 lähtien. Sahara oli 2000-luvun alkupuolella muutaman vuoden suljettuna, kunnes avautui jälleen vuonna 2014. Kuuluisia kasinohotelleja löytyy myös muun muassa Espanjasta, Singaporesta ja Kiinasta.